Arjen pieniä väripilkkuja: tammikuuta 2020

Muistan nuorempana ensilumen sulaessa tunteen kuin jotain suurta olisi kuollut. Talvi, lumi ja siihen liittyvä elämä ja harrastukset olivat minulle kaikki kaikessa. Laskettelu/alppihiihto, mäet, tunturit, vuoret olivat vuosikausia se, mikä tuotti suurinta nautintoa. Aloitin lajin parissa kutakuinkin ekaluokkalaisena. Koko perhe harrasti ja sen parissa vietettiin paljon vapaa-aikaa. Ensin Pusulan Alhovuoressa, jossa asuntovaunullamme oli kausipaikka, samoin myöhemmin Hollolan Messilässä. Lapin keskukset tulivat tutuiksi niin perheen kuin myöhemmin kavereiden kanssa. Itävallan Alpeille suuntasin ensin vanhempien ja jatkossa kavereiden kanssa sekä yksiksenikin yhteensä kymmenisen kertaa niin talvella kuin kesäisin jäätikölle. "Kotimäekseni" tuli Vihdin hiihtokeskus. Kävin myös paljon koulutuksissa ja testauksissa Vuokatissa, ja minusta tulikin Alppihiihdon opettajat ry:n kouluttama hiihdonopettaja.

Noista ajoista on jäänyt valtavasti muistoja ja tuntemuksia niin mieleen kuin selkäytimeen ja jalkapohjiin. Harrastaminen ei sujunut kolhuitta ja useiden tapaturmien seuraamuksena olenkin nyt viisikymppisenä, ja kymmenen vuotta tätä ennenkin, siinä tilanteessa, ettei laji enää useiden polvioperaatioiden jälkeen sovellu minulle. Muutkin harrastukseni kuluttivat jäseniäni siten, että on pitänyt hyväksyä uusia juttuja vanhojen kuvioiden tilalle.

Tänä talvena emme ole Etelä-Suomessa saaneet lumesta juurikaan nauttia. Tuntuu surullisen koomiselta, kun esimerkiksi työpaikallani, ekalla luokalla, lähes kaikki oppiaineetkin pyörivät tällä hetkellä lumen ympärillä. Matikassa lasketaan talviurheiluvälineitä, ympäristöopissa pitäisi tehdä talvisia säähavaintoja, tutkia lunta, kuviksessa askarrellaan lumiukkoja, liikunnassa pitäisi päästä hiihtämään ja luistelemaan.

Se millaisessa ilmastossa jälkipolvet tulevat elämään jää nähtäväksi. Faktaa ilmastonmuutokseen johtaneista ja johtavista syistä riittää. Ja kaipa vielä on niitäkin, jotka uskovat vain poikkeuksiin eivätkä pysyvään muutokseen. Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja ajattelemme asioista eri tavalla, että on mahdotonta lähes asiasta kuin asiasta julistaa vain yhtä oikeaa totuutta. Jokainen muodostaa asioista omat mielipiteensä ja toimii niiden mukaan.

Henkilökohtaisesti haluan kunnioittaa oman jälkikasvuni huolta tulevaisuudesta. Alkuun me vanhemmat olemme ne, jotka tietävät parhaiten, joiden sanaan lapset luottavat ja joiden tahtoon pääsääntöisesti lasten tulee taipua. Sitten kun eväät on annettu, uskon, että meidän vanhempien kannattaa vuorostamme kuunnella tarkalla korvalla lapsiamme ja nuorempia. Vanhoihin kaavoihin kangistuttuamme saattaa olla sangen antoisaa ja virkistävää päästää totuttuihin rutiineihimme uusia tuulia. Näin nuorilla säilyy arvostus vanhaa kohtaan ja me vanhemmat pysymme kiinni ajan hengessä.

Muistan ensireaktioni nuoremman tyttären kertoessa, että söisi mieluummin vegaanista ruokaa. Mietin ja varmaan sanoinkin, että se olisi yksipuolista, kalliimpaa, hankalaa, makuköyhää, turhaa. Kiinnostus kuitenkin heräsi ja pikkuhiljaa, ja toisaalta melko nopeasti, löysin uusia, ja uuden tavan käyttää raaka-aineita. Kaikki ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi ja turhiksi. Vanhempi tyttäreni oli lapsena valikoiva lihansyöjä ja olikin jo tätä aiemmin omassa taloudessaan siirtynyt kasvissyöntiin. Poikani on omissa kokkailuissaan huomannut kasvisvaihtoehtojen korkeat proteiinipitoisuudet. Joskus nakkia herkkuna pitäneen ja lihislounastakin syönyt miesystäväni vannoo nykyään kasvisruokavalion nimeen kohentuneen olonsa myötä. Hän on myös huomannut, että esim. kiireisen lounaan vaihtoehdoksi on nykyään saatavilla ruokaisia salaatteja. Itse mietin useasti miksi ravinnon tulisi kiertää eläimen kautta ja sitten minä söisin sitä eläintä. En koe jääväni mistään paitsi vaikka lihansyönnin jättää vähemmälle. Usein viikonloppuisin nautin kalaa. Arkikokkailuun olen saanut paljon uusia makuja, ja ennen kaikkea reseptejä tilalle.

Borssikeitto linsseillä ja salaatti tofulla ja nuudelilla

Couscous-salaatti vegaanisella fetalla ja värikäs salaatti uuniperunoiden lisukkeeksi

Falafel ja bataattiranut

Pestomakaronilaatikko nyhtökauralla

ja lehtikaalilla

Beanit-pestopasta

Sitruunaisen Beanit-keiton ohje tuli vastaan Facebookin Vegaaniset kasvisruuat -palstalla.

1 sipuli
2 porkkanaa
6 keskikokoista perunaa
1 paketti Beanit-suikaleita (sitruuna)
1-1½ tl currya
½-1 sitruunan mehu
2 dl kauraruokaa ("kermaa")
1½ l vettä
2 kasvisliemikuutiota
pinnalle 1 dl persiljasilppua

Pilko vihannekset. Freesaa pannulla öljyssä sipuli ja Beanit-palat. Mausta currylla. Lisää vähän öljyä sekä perunat ja porkkanat. Pyörittele hetki. Laita ainekset isoon kattilaan. Lisää pannulle vähän vettä ja kaada maustunut vesi kattilaan. Lisää vesi, liemikuutiot ja sitruunamehu. Anna kiehua kunnes juurekset ovat kypsiä. Lisää lopuksi kauraruoka. Kuumenna ja mausta esim. mustapippurilla. Koristele persiljasilpulla.